Joulukalenterin 15. luukku: Inkivääri ja Piparminttu osa 2

Maurice Ojankato heräsi pääkivun kera. Hän istui penkillä kädet sidottuna kahden rikollisen toimesta, jotka nyt kuulustelisivat häntä. Maurice räpytteli silmiään ja katsoi korstoja: toinen lyhyt ja teräväpiirteinen; toinen pitkä ja epäryhdikäs, käärmemäinen.

Maurice naurahti. Hän teki niin aina, kun oli hermostunut.

"Mikä on niin hauskaa?" kysyi korstoista lyhyempi, jota myös Piparmintuksi kutsuttiin.

"Kerro meillekin", sanoi hänen kollegansa, pituudellaan taivasta hipova Inkivääri.

"Te", Maurice vastasi. Häntä kummastutti hänen typerä uhkarohkeutensa, mutta sisimmässään hän epäili olevansa jo kuollut mies, eikä siksi välittänyt mitä suusta tuli: "Te nauratatte minua. Tyhmät vorot. Näytitte minulle naamanne."

Viime viikonloppuna Maurice oli suostunut tulemaan töihin lauantaina, vaikka hänellä olikin ollut määrä mennä deitille erään tutuntutun kanssa. Hän oli työmyyrä, minkä hän sille mahtoi. Rahanteko meni aina kaiken muun edelle.

Sinä päivänä hän oli kuullut pankin aulasta huutoa ja mennyt selvittämään mistä oli kyse. Sieltä hän oli löytänyt joukon hätääntyneitä asiakkaita ja työntekijöitä ja tietenkin kaksi voroa. Heillä oli konekiväärit kädessä ja kasvoillaan tonttunaamarit. Sitten toisen naamari oli tippunut, Mauricen ohjatessa ryövärit kohti holvia.

"Sun on syytä unohtaa nää kasvot, tai muuten tallon sun kasvot veriseksi muussiksi", sanoi Piparminttu.

"Mitä ystäväni tässä yrittää sanoa on se, että teidän on pitäydyttävä puhumasta poliisille."

"Mistä tiedätte, että en ole jo puhunut?" Maurice kysyi. Hän oli aidosti kiinnostunut vastauksesta.

"Sanotaan nyt, että me olemme pitäneet sinua silmällä", Inkivääri vastasi.

Maurice katsoi, kuinka pitkä kaveri avasi talvitakkinsa vetoketjun ja oikaisi solmiotaan pakonomaisesti. Lyhyt tyyppi puolestaan ei riisunut takkia tai lapasia, mutta hyppeli edestakaisin kuin olisi kylmissään.

"Hyvä ja paha kyttä, eikö vain?" Maurice sanoi.

"Me ei olla kyttii", Piparminttu sanoi.

"Enkä minä rikollinen", Maurice vastasi.

"Älä vitsaile. Viimeinen asia, mitä suna tekisin olisi vitsailu."

Sanottuaan sen Piparminttu viskasi lapasensa käsistään, veti esiin aseen ja osoitti sillä Mauricea, mutta eleestä puuttui uhkaavuus. Näytti siltä, kun mies vain testaisi miltä aseella osoittaminen tuntui, ja lähes välittömästi Inkivääri käski Piparminttua laskemaan aseen.

Heidän metodinsa eroavat toisistaan, Maurice tuumi, ehkä minä voin rakentaa halkeaman heidän välilleen.

Tuo teoriassa varsin nerokas ajatus tulisi koitumaan hänen kohtalokseen. Katsokaas, Maurice Ojankaton strategiset taidot johtivat hänet uransa huipulle, mutta siinä oli kyse rahasta, ja rahankulkua saattoi ennakoida. Haastaessaan Inkiväärin ja Piparmintun kaltaiset kaaoksen alkuelementit älyjen mittelöön hän periaatteessa pelasi shakkia pokerin panoksilla.

"Te siis haluatte, että minä unohdan teidät kokonaan", Maurice kysyi.

"Niin just", Piparminttu sanoi.

"Mitä minä hyödyn siitä?"

Inkivääri ällistyi kysymyksestä. Hän oli pitänyt miestä fiksuna. Oikeastaan siksi mies ylipäätään selviytyi pankissa, mutta nyt hän kyseli lahjuksia. Oliko hän tyhmä vai oliko tämä jokin performanssi?

Mutta niin paljon kuin Inkivääriä kummastuttikin tämä kummallinen lipsahdus, mies oli osunut oikeaan kohtaan. Inkivääri veti paperisen paketin taskustaan.

"Siinä", hän heitti sen Mauricen syliin: "5000 euroa. Haluatko laskea?"

"Kyllä minä tiedän miltä viisi tonnia näyttää paperina. Minä olisin odottanut vähän enemmän, ottaen huomioon paljon te veitte."

"Vakuutus korvaa meidän summamme, ja jos ilmiannat meidät poliisille, et saa muuta kuin hyvää karmaa. Viisi tonnia on melkein liian paljon."

Mauricen täytyi myöntää, että mies oli oikeassa. Piparminttu näytti tyytymättömältä siihen kuinka metodimaisen hitaasti Maurice ja Inkivääri keskustelivat. Maurice päätteli, että oli sopiva hetki hyökkäykselle.

"Hei sinä persjalkanen!" hän huudahti: "Mikä mieltä painaa?"

"Pää kiinni! Pidätkö itsees jonai starana?"

"Pidät varmaan itseäsi starana, kerta halusit kasvotkin näyttää kesken pankkiryöstön."

Piparminttu hipelöi asettaan, mutta jätti sen tällä kertaa rauhaan. Sen sijaan hän löi Mauricea vatsaan niin, että tältä meni ilmat pihalle.

"Piparminttu—", Inkivääri koetti, mutta turhaan.

"Mitäs siitä pidät, senkin paskiainen!" Piparminttu sanoi riemukkaasti.

Hän huitaisi Mauricea kasvoille. Se teki kipeää, mutta Maurice sai hymyn kutsuttua, katkeran ja kipeän hymyn.

"On siinä meillä sitkee kaveri. Kyllä mää sut vielä murran, aivan varmana murran."

"Anna jo olla!" Inkivääri menetti malttinsa: "Pysy skarppina. Me olemme tulleet tänne korjaamaan sinun mokasi, ja mies suostuu yhteistyöhön."

"Minun mokani?" Piparminttu vastasi loukkaantuneena: "No olkoon menneeksi. Minun naamarini lipsahti, mutta sinulla oli mahdollisuus ampua hänet."

"Niin olikin. Mutta en ampunut. Nyt on liian myöhäistä sille. Rauhoituhan."

Piparminttu piti hampaitaan yhdessä niin ettei ilmakaan päässyt läpi. Hän tuhahteli, päästi ilmaa nenästään kuin vihainen koira. Sitten hän leppyi. Ainakin hieman.

Asunnon oveen koputettiin. Rosvojen päät kääntyivät ensiksi oven, sitten Mauricen puoleen.

"Minun oli tarkoitus tavata veljeäni tänään", Maurice sanoi. "Olisin siirtänyt aikaa, mutta te ette ilmoittaneet tulostanne etukäteen."

Inkivääri lähti kävelemään kohti ovea.

"Älä tapa häntä", Maurice sanoi.

"Se jää nähtäväksi", Inkivääri vastasi.

Oveen koputettiin uudestaan. "Haloo!" kuului ääni: "Maurice!"

Maurice, Inkivääri ja Piparminttu odottivat hiljaa. Sydämet heidän rinnassaan löivät hypnoottista tahtia.

"Psst", Maurice kuiskasi Piparmintulle. Hän edelleen pelkäsi veljensä puolesta, mutta tämän yllättävä saapuminen mahdollisti viimeisen sivalluksen.

"Mitä?" Piparminttu piti katseensa edelleen ovessa. Hän oli ottanut taas aseen käsiinsä, mutta joutui vähän väliä pyyhkimään kämmeniään housuihin. Hän hikoili paksun takin alla.

"Sinun kaverisi aikoo pettää sinut. Hän petti minutkin. Olet vain nimi hänen listallaan, jonka yli hänen on ruksattava."

"Mistä sinä puhut?" nyt Piparminttu kääntyi hänen puoleensa. Oven takaa kuului edelleen koputuksia ja huudahduksia.

"Hän pelaa omaa peliään, aivan eri korteilla kuin me. Hän liikuttaa kuningattarensa muka etäälle, mutta ennen pitkää asettaa sinut sillä shakkimattiin."

Piparminttu, joka ei koskaan ollut kokeillut shakkia luuli, että Maurice viittasi johonkin historialliseen tapahtumaan.

"Sinä ja minä ollaan pelkkiä pikkutekijöitä häneen verrattuna. Luuletko, että pomo haluaa sinun kaltaisestasi hätähoususta mitään muuta kuin uhrattavan nappulan?"

Maurice näki sanojensa tehoavan. Hän ei tiennyt sen kummemmin kidnappaajistaan, mutta hän osasi arvata, että kaverit tuskin olivat ruokaketjunsa huipulla. Viittaus korkeamman auktoriteetin luomaan uhkaan riitti hätäännyttämään Piparmintun.

Silloin Maurice iski. Hänen kätensä oli edelleen sidottu, mutta se ei estänyt käyttämästä päätä. Pään iskeminen Piparmintun alaleukaan kävi kipeää, mutta vielä kipeämmin kävi iskun vastaanottajalle, joka rysähti mojovasti lattialle. Inkivääri kääntyi salamana kohti Mauricea, mutta ei voinut ampua oven takana odottavan vieraan takia. Hän ryntäsi asunnon poikki Mauricea päin.

Siinä ajassa, kun Inkivääri juoksi, Maurice teki seuraavat asiat: hän kaatui maahan, tahallaan, ja hivutti itsensä kohti lattialla makaava asetta, juuri sitä samaa, jota Piparminttu oli kuljettanut mukanaan jo viiden vuoden ajan.

Jotenkuten Maurice pääsi jaloilleen. Kädet selän takana sidottuina hän osoitti aseen piipun sinne, missä oletti Piparmintun makoilevan. Hän tiesi tähtäävänsä oikeaan paikkaan, sillä Inkiväärin juoksu pysähtyi kuin seinään.

"Kyllä minä kuulen, että sinä olet siellä! Mitä pilaa tämä on?" huusi oven takaa Mauricen veli.

"Mene pois ja tule takaisin tunnin päästä", Maurice huusi.

"Temppuileeko suolistosairautesi jälleen?" ääni kysyi.

"Kyllä, juuri niin", Maurice vastasi: "Mene nyt."

Etenevien kenkien kopinaa käytävästä, sitten hiljaisuus.

"Mää tapan sut, mulkku", Piparminttu huudahti.

"Pää kiinni", Inkivääri sanoi: "Hän haluaa tehdä yhteistyötä kanssamme."

"Miten niin?" Piparminttu kysyi: "Juippi osoittaa pyssyllä mua."

"Minä olisin yhtä hyvin voinut jo pamauttaa aivosi pihalle", Maurice sanoi.

"Sää tähtäät mua rintakehään", Piparminttu vastasi.

Maurice nosti asetta hieman.

"Minä olisin myös yhtä hyvin voinut pyytää veljeäni hakemaan poliisit paikalle, mutten tehnyt niin. Minä suostun pitämään suuni kiinni, mutta teidän on maksettava minulle enemmän."

"Ei missään nimessä!" Piparminttu sanoi.

"Kuinka paljon?" Inkivääri kysyi.

"Haluan, että minun ei tarvitse työskennellä enää kertaakaan elämässäni."

"Pyydät liikaa", Inkivääri sanoi.

"Niin just", Piparminttu sanoi: "Sää et tiedä mitä pyydät."

"Nyt aikuiset puhuu", Maurice ärähti Piparmintulle ja heristi asettaan. Hän katsoi Inkivääriä: "Pyydän 10 000 euroa. Osaan sijoittaa rahat oikein. Se riittää."

"Selvä", Inkivääri sanoi.

"Enkä minä halua enää koskaan nähdä teistä kumpaakaan. Joku muu tuo rahat. Sitten minä unohdan kaiken, aivan kaiken."

"Sopii", Inkivääri sanoi.

Inkivääri käveli Mauricen luokse varoen ja vapautti hänen kätensä köysistä. Sitten hän kohotti avoimen kämmenen. Hän vaati Piparmintun asetta itselleen.

Maurice olisi mielihyvin sen antanutkin, ellei aseen alkuperäinen omistaja olisi sillä hetkellä sattunut nappaamaan sitä itselleen. Piparminttu osoitti pistoolia tärisevin käsin ensin kohteeseen, sitten kollegaansa.

"Te yritätte jalittaa mua", hän sanoi, tuntien itsensä nurkkaan ajatuksiksi saaliseläimeksi, vaikka tilanne olikin juuri päinvastoin.

"Laske se ase alas!" Inkivääri ärjäisi.

"Älkää yrittäkö jalittaa mua", Piparminttu hieroi oikeaa kämmentä housuihinsa.

"Me sovimme jo diilin. Kuule nyt. Tämä on aivan typerää", Mauricen rauhallisuus viimein alkoi rakoilemaan. Hän puhui nopeasti ja itkuisesti: "Lopeta jo hyvä mies. Lopeta."

"Selvä", Piparminttu sanoi vaitonaisesti: "Minä lopetan."

Aseen laukaus ja lattiaan valahtava ruumis.

Sitten—

Mitä karmivin hiljaisuus.

Päätösosa saapuu ensi viikolla…